Mantereen puolella venevalkamassa odottavat
hirsimökin tarvikkeet. Ne pitäisi rahtailla jäiden aikana saareen. Se on helpommin
sanottu kuin tehty! Luoja leikittelee kanssani ja lähettää lumisateita vähän
väliä. Minä toivon pakkasta. Turhaan. Vesikeliä tammikuussa ja jos elohopea
tipahtaa edes kymmenen miinuksen puolelle, niin tuisku tulee käsi kädessä
pakkasen kanssa.
Helmikuun puolenvälin
seutuvilla olen mittailemassa jään paksuutta. Tänne ei ole vielä asiaa
traktorilla, kuorma-autosta puhumattakaan. Kauhistuttaa ajatuskin veneellä
rahtaamisesta. Mittailukaverina oleva traktorikuski pyörittelee päätään. Sitten
hän vinkkaa, että jos hiihtäisin vieriviereen latuja, niin jää vahvistuu
yöpakkasten aikana.
Mikäpä
siinä ruvetaan hiihtämään! Metsäsuksilla alan taivaltaa umpihankea murtaen. Jäämatkaa on kahdeksisensataa metriä
suuntaansa. Valmiilla ladulla matka ei ole mikään, mutta lähdepä hiihtämään
umpihankeen.
Helmikuinen
päivä on parasta talvea. Pikkupakkanen ja kirkas taivas eikä tuulta ole edes
nimeksikään. Taivaalla kaartelee kanahaukka katsellen meikäläisen hikistä urakkaa.
Tämä on hullun touhua, totean neljännen lenkin jälkeen. Mikä lie tuo mieleen ampumahiihdon?
Tässä minä teen näitä sakkolenkkejä.
Pysähdyn
huokumaan ja katselen kaukaisuurteen. Siellä on jotain eläimiä jäällä. Olisivatkohan
kauriita? Vahvistan itseäni suklaapatukalla ja haaveilen auton kätköissä lymyävästä
termoksesta ja voileivistä. Haukka jatkaa kaarteluaan, ehkä se on päässyt tutustumaan
pilkkimiesten hylkykaloihin.
Umpihankeen
on ilmestynyt kymmenkunta uraa ja on aika pitää tauko. Taidan muistuttaa
veturia: puuskutan ja valtava höyrypilvi nousee korkeuksiin. Päätös tauosta ja kahvista
virkistää ja kohta olen autolla.
Hymähdän huomatessani
miten olen tapojeni orja. Olen tottunut lukitsemaan auton ovet. Kuka tämän
koslan täällä korvessa varastaisi, se kun on vielä melkein silmien edessä.
Ei voi
olla totta! Taskusta ei löydy avaimia. Onpa mukavaa. Mutta mihin ihmeeseen ne
ovat joutuneet. Avaimet olivat samassa taskussa suklaapatukan kanssa. Tästä
olen satavavarma. Voi täytinen sentään! Onpa melkoinen urakka etsiä avaimia
jäältä. Ei auta muu kuin lähteä hiihtämään ja etsimään avaimia. Ne on syytä
löytää tai edessä on melkoinen hiihto kotiin hakemaan vara-avaimia.
Haukka
lentelee edelleen, mutta en sitä juurikaan näe. Katseeni on naulittu latuun.
Alan lähestyä suklaalla herkuttelupaikkaa. Jännittää löytyykö? Tämä on se
paikka jossa vahvistin itseäni. Huomaan pienen kolon hangessa ja työnnän käden
sinne. Valtava helpotus! Kiitollisena
laitan avaimet taskuun ja vedän vetoketjun kiinni.
Mikäli
ihmisen elämästä puuttuu jännitystä, niin silloin kannattaa ostaa kesämökkitontti
saaresta. Voin taata ettei elämä tämän jälkeen ole yksitoikkoista.
Keijo Karhunen