–
Otatko pihlajanmarjakarkkeja?
–
Happamia.
–
Ei oo. Ovat imeliä. Mummokii tykkäs.
–
No kiitos!
–
Kettukarkkejahan nämä ovat!
–
Ei, kun pihlajanmarjakarkkeja.
–
Kettukarkeiksi niitä ennen sanottiin. Paperissa
on ketun kuva.
–
Niin on, punanen pää.
–
Aiotko sinä kesyttää minut?
–
Miten niin?
–
Etkö tunne Pikku Prinssi -satua
–
En. Mistä siinä kerrotaan?
–
Siinä kerrotaan ystävyydestä.
–
Kenen?
–
Ketun ja pikku prinssin. Ketun elämä oli yksitoikkoista.
Se metsästi kanoja, ja ihmiset metsästivät sitä. Kaikki kanat olivat ketun
mielestä samanlaisia, samoin kuin kaikki ihmiset. Se oli ikävystynyt.
–
Ootko sinä ikävystynyt kun istut täällä yksin?
–
Kyllä vähän, mutta nyt en oo, kun sinä tulit. Jos
sinä kesyttäisit minut, tulisi minunkin elämästä aurinkoista ihan niin kuin ketun.
–
Kesyttikö pikku prinssi ketun?
–
Kesytti, koska ketun mielestä ei voi tuntea
muita, kuin sen, minkä itse on kesyttänyt. Ihmiset ostavat kaupoista valmiiksi
tehtyjä tavaroita, mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, heillä ei enää niitä
ole.
–
Miten pikku prinssi kesytti ketun?
–
Hänen piti olla hyvin kärsivällinen. Ensin piti
istua ruohikkoon vähän etäämmälle ketusta, että kettu voi tarkastella prinssiä.
Prinssin piti olla hiljaa, sillä väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Päivä
päivältä prinssi sai siirtyä lähemmäksi kettua.
–
Silloinko niistä tuli ystäviä?
–
Ei vielä. Pikku prinssin piti tulla takaisin
monena päivänä, samaan aikaan päivästä.
–
Miksi samaan aikaan?
–
Jos pikku prinssi tuli aina esimerkiksi kello
neljä iltapäivällä, niin kettu oli alkanut olla onnellinen jo kello kolmelta.
Mitä pitemmälle kello ehti, sitä onnellisemmaksi kettu tuli. Neljän maissa se
alkoi olla jo hermostunut ja levoton. Näin kettu sai oppia onnen hinnan.
–
Äiti tulee mummon luo joka päivä päivällisen jälkeen.
Mummo oottaa aina äitiä. Tuon huomennakin päivällisen jälkeen kettukarkkeja
mummolle ja sinulle.
–
Mutta tiedätkö, jos kesytät minut, ja kun emme
enää tapaa, minulle tulee sinua ikävä.
–
Tulen minä joka päivä.
–
Hyvä. Haluatko vielä kuulla ketun salaisuuden?
–
Haluan.
–
Ainoastaan sydämellä näkee hyvin. Tärkeitä
asioita ei näe silmillä.
–
Tarkoittaako se sitä, että vaikka mummo ja sinä
näytätte vanhoilta, ootte tavallisia ihmisiä.
–
No joo, vähän sinne päin.
–
Saanko sanoa sinua Kettumummoksi.
–
Saat. Saankos minä sanoa sinua pikku prinssiksi.
–
Jooooo! Nyt äiti tulee.
–
Ja minua tulee kohta hoitaja hakemaan
iltapalalle ja laittamaan yöpuulle.
–
Heippa! Nähdään huomenna.