-
Olisi sittenkin pitänyt ottaa aurinkolasit,
mietin mielessäni työntäytyessäni ulos autosta.
Oli kuin ympäröivä maisema olisi ollut yhtä valtavaa lakanaa. Puut olivat pukeutuneet lumiturkkiin, ja kinosten puhtaista puhtain lumimassa häikäisi valkoisuudellaan. Tällaista oli varmaan napa-alueilla. Ei ihme, jos niillä kärsittiin lumisokeudesta.
Oli kuin ympäröivä maisema olisi ollut yhtä valtavaa lakanaa. Puut olivat pukeutuneet lumiturkkiin, ja kinosten puhtaista puhtain lumimassa häikäisi valkoisuudellaan. Tällaista oli varmaan napa-alueilla. Ei ihme, jos niillä kärsittiin lumisokeudesta.
Rantaan johtavalla tienpätkällä ei näkynyt mitään jälkiä.
Verkkokalastajat eivät siis olleet olleet liikkeellä, eikä jäälläkään ollut
mitään ahkion tai moottorikelkan uria. Jalka upposi polvia myöten lumeen, kun
lyhyin askelin tarvoin miehen perässä saarta kohti. Välillä upposin vielä
syvemmälle , kun kohdalle sattui vetinen paikka. Polvi ylös niin, että
pakaroissa tuntui. Tehokasta kuntojumppaa. Kun vain jaksaisin pysytellä miehen
perässä. Mutta tuolla hän jo eteni vauhdilla pitempine koipineen. Ei edes
taakseen katsonut.
Silmät alkoivat vuotaa ja sitten nenä. Onneksi olin
varustautunut nenäliina-arsenaalilla. Vieläkin kiukutti se, että aurinkolasit olivat
unohtuneet. Pakko oli kuitenkin myöntää, että luomakunta oli kaunis – niin
puhdas ja neitseellinen. Ei edes taivaan harmaa pilvipeitto vähentänyt sen
lumousta. Lumous oli kuitenkin kaukana tarpomisurakasta, joka viimein päätyi
maaliin saaren rannassa. Kun siellä
puuskutin tuulen kasaaman lumivallin läpi, en katsonut taakseni, vaan
ponnistelin viimeiset kymmenet metrit vesisohjossa verkkomiehen avuksi
avannolle.
Toista oli ollut reilu kuukausi aikaisemmin, kun
itsenäisyyspäivän aattona uitimme verkot järveen. Silloin jää oli
kristallinkirkas, peittonaan ohut puuterilumivaippa. Verkkojen uittaminen jään
alle kävi kuin tanssi. Muutamassa minuutissa ne oli saatu paikoilleen, kun
uittolaudan neonväri näkyi kirkkaana jään läpi kuljettaessani lapiolla lunta
syrjään jäällä. Taivaan peitti tuolloinkin hento pilvivaippa, mutta se antoi
hiljalleen tilaa metsän takaa nousevalle valtavalle tulipallolle. Ohuessa
lumimatossa liikkuminen vaati varovaisuutta, sillä sen alle piiloutunut
tasainen jääkenttä saattoi arvaamatta liukastuttaa varomattoman kulkijan. Mutta
ei hätää: kengillä pystyi liukumaan, kun luistimet sattuivat olemaan
kaupungissa.
Arvaamattomia ovat nämä kotoiset talvet, arvaamattomia,
mutta juuri siinä piilee niiden viehätys. Ei koskaan tiedä etukäteen, mitä
seuraava päivä tai viikko tuo tullessaan.