Kevään korva

Jotain tapahtuu koivun valkoisessa rungossa, oksan juurella, sillä mustavalkoinen tuohi liikahtaa.

Kevään korva
Keijo Karhunen 2018

Ei, mutta siellähän venyttelee pikkuruinen Kevään korva, venyttelee ja horjuu edes takasin. Auringon säde on siilautunut oksan takaa niin, että on herättänyt hänet. Oikeastaan ennen valokiilaa, Kevään korva oli pumpuliuneen kuullut jotain rapinaa, aivan kuin kiipeämistä. Kiipeäminen oli voimistunut, tuntui kuin makuupaikan seinän takana alkaisi tulvia. Hän käänsi vain kylkeään ja nukahti uudelleen. Näin on tapahtunut joka kevät ja herätys sattuu aina samaan aikaan. Kohinan kuuleminen tuli mahlan virtaamisesta, sillä koivu alkaa kevään alussa elämään uutta valoisaa aikaa. Korva saa pienen pieneen sormeensa kurkottamalla pisaran mahlaa, nuolaisee sitä ja voimistuu kiipeämään tuohen pinnalle. Hän ojentaa pikkuruista korvaansa niin, että voi kuunnella kaikkia ääniä ympärillään. Se yrittää kuunnella pitkään, mutta vielä haukotuttaa. Ei kuulu mitään keväästä, ei mitään ja päättää mennä takaisin pesäänsä nukkumaan. Koivu peittyy vielä hentoon lumipumpuliin ennen kuin jälleen auringon kilo sattuu ja kohina häiritsee unta.

• Tip, tip, tip, kuuluu ja Korva nousee ponnahtaen ylös ja huomaa pumpulilumen muuttuneen pisaroiksi.
• Kevät on tullut, kevät on tullut, hän riemuitsee.

Lätäkkö täyttyy pisaroista. Ne värjöttelevät jäätävässä kylmyydessä, mutta tästä kevät alkaa. Hanget madaltuvat ja purot solisevat. Kevään korva nauttii niiden erillaisista lorinoista ja pulputuksista. Se viipyy pienellä kivellä ja on vain ja haaveilee. Purojen sinfonia soi eri väreissä. - Voisiko olla kauniimpaa!

• Tämä on musiikkia pikkuruiselle sydämelle, hän ajattelee.
• Tekisi mieleni hypätä suoraan sinfoniaan, mutta en uskalla, sillä vesi on tumman sinistä ja voin joutua jään alle, Korva ajattelee ääneen.

Pihalta kuuluu lasten riemua. Korva tietää, että on menossa ruutuhyppely. Missä vähänkin on sulanutta maata, lapset tekevät ruutupiirroksen ja hyppivät siinä kilpaa. Seuraavaksi tulee hyppynaru. Kevään korva näkee pikkuriikkisillä silmillään, että hyppynarua pyörittää kaksi lasta ja joku hyppii keskellä. Lapset kiljuvat ja juoksevat. Nyt he leikkivät seinistä. Voi, miten kivaa niillä on. Hänkin haluaisi olla lapsi.

Kevään korva tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Häntä pelottaa.

• Lapset nopeasti sisälle! Tehän olette aivan kuraisia, äiti huutaa.
  

  
  
• Ilman takkia ja lakkia ei vielä voi olla ulkona. Heti sisälle syömään ja panemaan lisää vaatetta, hän jatkaa.

Siinä sitä taas ollaan. Juuri kun lapsilla on kivaa, aikuiset sanovat, että pitää tehdä sitä ja sitä. Täytyy vaihtaa vaatteita, panna lakki päähän siivotkaa piha. Mitenhän lapset jaksavat aikuisten kanssa.

Kevään korva on aivan haltioissaan, sillä hän kuulee pellon laidalla kiurun laulun. Se visertää loputonta lauluaan nurmen yllä ja kohoaa viserrellen ylös jaa aina vain ylös. Laulun loputtua se putoaa kuin kivi alas. Korva istuu voikukassa ja kuuntelee.

Hiirenkorvan tuoksu, sulaneen maan tuoksu, savujen tuoksu ja kukan tuoksu, ne huumaavat Kevään korvan kokonaan. Peltoaukeat alkavat olla täynnä keltaisia kukkia ja sininen taivas.

Kesä saa tulla.

Kesä onkin aivan ovella ja pieni Kevään korva tarvitsee lepoa.

Koivun oksalla makoillessaan se kuulee kesätuulen tulevan hiljaisella huminallaan. Aikansa kuunneltuaan, hän ryömii suloiseen pumpulipesäänsä ja nukahtaa sikeään pumpuliuneensa.

Liisa Voutilainen

25.3.2018

Takaisin