Kerran
kauan kauan sitten
olimme menninkäisiä
pikku paholaisia…
Menninkäiset metsässä asuvat
kuusten alla kyyhöttävät
pieniä keijuja odottavat
Mäen alle metsään hiihdettiin
puun juurelle maja kyhättiin
hipihiljaa keijuja odotettiin
Ei keijuja metsässä näkynyt
vain jäniksiä loikkimassa
oravia hyppimässä
ja variksia raakkumassa
Tuli kylmä kuusen alla
piti lähteä liikkeelle
Joka mäelle ensin ehtisi
siitä menninkäiskuningas tehtäisi
Seppo oli joukosta pienin
suksillaan ketterin
menninkäiskuninkaaksi vihittiin
Sebulon Vetrantiksi nimitettiin
Sitten mykkyrässä, mäkkyrässä
mäkeä laskettiin
”Me olemme menninkäisiä”
kuorossa huudettiin
Lumihelmet lahkeensuissa
sulalumi töppösissä
nälkä vatsassa kurnimassa
lähdettiin kotiin hiihtämään
Lattialle monot heitettiin
takkikin jäi nurinpäin
sikin sokin sukkaset
hatut sekä lapaset
Mummu siitä suuttui
mutta pian ilme muuttui
ja koko naama hymyyn suli
kun kaikki lapset syliin tuli
Jos tarpeeksi kauan eläisin
niin menninkäiseksi taas muuttuisin