Helluntailla on pitkä kristillinen historia. Alkuaan se oli
kanaanilais-israelilainen viljanleikkuujuhla, jota yhä vietetään Pyhän Hengen
vuodattamisen kunniaksi. Almanakassa se on 50. päivänä pääsiäisestä, ajankohdan vaihdellessa toukokuun 10. päivästä
kesäkuun 13. tai 14. päivään. Suomessa sitä vietettiin kaksipäiväisenä, mutta
1970-luvun alussa se muutettiin yksipäiväiseksi, kun maanantai siirrettiin
sunnuntaiksi ja lauantai yhdistettiin siihen. Ensimmäisen helluntain kansanomaiset
tavat ja ilonpito olivat kuitenkin tunnusomaisia sen vietolle aina viime
vuosisadalle asti.
Ja nythän on taasen helluntai, Larin Kyöstin tuttua
tutumpi kansanlaulu kiteyttää säkeissään monipuolisesti helluntaihin kuuluvat
odotukset.
Nyt on helluntai, suvisunnuntai, kevät tautisen talven
voitti. Vanhalle kansalle ruuan saanti ja sään tarkkaileminen oli
tärkeämpää kuin kaikki se ilonpito, joka kuului juhlaan. ”Jos helluntaina
sataa, niin sataa joka päivä juhannukseen saakka” tai ”Jok´ ei helota helluntaina,
se ei helota koko kesänä”. Nykyihminenkin muistaa sanonnan ”Kun on helle
helluntaina, niin on pakkanen Paavalina (25.1.)” tai toisinpäin. Kaikki tuo oli
tuikitärkeää talonpojalle sadon saamisen suhteen, sillä hän luotti omaan,
luonnon käyttäytymiseen liittyvään sääkirjaansa lujemmin kuin painettuun
tekstiin. Helluntaiksi odotettiin tähkän pilkistävän syysviljojen korresta: ”Ei
tähätöntä helluntaita, ei heeltämöntö Jussia eikä jyvätöntä Jaakkoa”.
Helluntain osuessa toukokuulle ruokavarastot olivat tyhjät,
mutta kesä oli jo ovella. Kaiken pelastivat maito ja munat. Muniksi kelpasivat
myös luonnonlintujen munat ja osan talvesta ummessa olleet lehmät lypsivät
ruokaisasti laitumelle päästyään. Runsasta maitomäärää alettiin juoksuttaa ja
siitä valmistettiin juustoa ja viiliä sekä helluntaiksi munamaitoa. Nälkä
ajettiin ulos talosta ja siirryttiin helluntain ilonpitoon.
Nyt on helluntai, suvisunnuntai. Nyt on laulun ja soiton
aika, nyt on nuoruuden suurin aika.
Juhlinta aloitettiin helluntaisaunassa uusilla vihdoilla.
Kylpemisen jälkeen tytöt siirtyivät ulos alastomina ja heittivät vastat saunan
katolle. Sitten saurasi ennustelu sen perusteella, mihin suuntaan vastan tyvi
osoitti. Jos heittäjä oli naimaton ja tyvi osoitti poispäin, se kertoi siitä,
missä päin tuleva sulho majaili. Jos se taas osoitti pihaan, oli odotettava
seuraavaan vuoteen. Saunomiseen liittyi myös neidon naimaonnen nostattaminen ja
lemmennostosanat: ”Nouse lempi liehumahan, kunnia kapuamahan.” Helluntaina
pukeuduttiin parhaimpiin, tanssittiin ja laulettiin sekä yritettiin monenlaista
poikien huomion saamiseksi. Olihan kesän kaunein aika ja paras tunnustus oli
kuulla tunnustus:”Heilani on kuin helluntai.” Toisin sanoen tytöt tytästelivät
ja poijat pojastelivat. Jos ei tärpännyt sulhon suhteen, oli tapana sanoa:” En
joutunut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä heilun helluntaina.”
Jos mielitietty löytyi, kävi usein niin, että kesäheilasta tuli morsian ja
syksyllä aviovaimo. Helluntaina heiluminen oli kantanut hedelmää!