Olohuoneen käkikellon kuusi kukkuuta kantautuvat korviini
kuin kutsuna aamutoimiin. Käännän kylkeäni ja käperryn kissan lailla peiton
lämpimään. Antaa olla, minnekään ei ole kiire. Nautitaan nyt, kun mikään ei
velvoita nousemaan ja kiirehtimään johonkin. Herätyskellon naksahdus
yöpöydälläkään ei häiritse. Tiedän sen osoittavan viittä yli kuutta. Jostain
syystä herätyksen siirtäminen myöhempään ajankohtaan on unohtunut, mutta ei
sillä ole mitään väliä. Ei se katkaise aamuhetken nautiskeluani.
Pikkuhiljaa valmistaudun nousemaan. Aloitan sen
syvähengityksellä, venytän vartaloani kuin saadakseni takaisin ne seitsemän
senttiä, jotka olen menettänyt viime vuosien aikana. Potkaisen peiton syrjään,
pyöritän jalkateriäni, poljen kuvitteellista polkupyörää ja nostelen
V-kirjaimia kinttujen pituudella. Lopuksi vielä muutama syvähengitys ja keho on
valmis pungertamaan pystyyn.
Jotain jäi tekemättä:
kattoon kurottelu ja käsivarsien pyörittely. Aamutakki päälle,
liukusukat jalkaan ja valmista tuli. Päivä voi alkaa.
Keittiön pöydällä minua odottaa Savon Sanomat. Mies on sen
sinne tuonnut. Aamunvirkkuna hän on ehtinyt jo lukea molemmat sanomalehdet ja
odottanee aamupalalle pääsyä. Ryhdyn toimiin, mutta ensin hissaan valoverhoa
hieman ylemmäksi tarkistaakseni pakkastilanteen ja nähdäkseni, onko mustarastas
jo asettunut vakiopaikalleen siemenautomaatin alle. On kuitenkin vielä sen
verran pimeää, ettei se vielä ole saapunut. Tunnen lukkarinrakkautta sitä
kohtaan; aikainen lintu madon nappaa.
Elämisen ääniä alkaa vähitellen kuulua. Tähän asti on ollut
hiljaista – vain yläkerran nuorimies on kaiuttanut betoniseiniä käyttäessään
koiraansa ulkona ennen töihin lähtöä. Radio Yhden kanava on soinut minulle
taustamusiikkina askaroidessani loihtien samalla lempeää tunnelmaa aamuun.
Viimein kaikki on valmista yhteiselle aamuhetkelle kahvin kera. Minä viihdyn
kauemmin kupposeni ääressä, sillä luen samalla aviisin. Hesarin jätän
iltapäiväkahvin lisäkkeeksi, jotta sekin tulisi kunnolla tutkittua. Noissa
merkeissä onkin päivä jo valjennut ja talo herännyt äänineen. Päivän paras
hetki on ohi. Työvuosina aamun ihanuudesta en pystynyt nauttimaan kuin pienen
tovin. Silloin varustauduin siihen jo edellisenä iltana kattaen aamiaispöydän
valmiiksi voidakseni lukea edes sanomalehden kahvikupposen ääressä ennen töihin
kiirehtimistä. Niin oli silloin, mutta silloinkin aamu, sen hiljaisuus ja
kiireettömyys antoivat voimaa päivän ponnisteluille.
Marjut Kekäle