Yli
kaksiviikkoinen rupeama on siirtynyt taka-alalle. Mitä muistamme siitä muutaman
vuoden kuluttua.
Missä
oli 2018 kisat? Tuliko sieltä kultaa ja kunniaa? Onko alkuperäisten
Olympialaisten henkeä enää
olemassaa?
Näitä mietin nyt kisojen päätyttyä.
Lauantaina
heräsin sangen varhain. Nyt on se päivä. Päivä jolloin tulee kauan kaivattua
kultaa Iivolle.
Keitän
hyvin voimakkaan kahvin ja sanaristikkoa tehden alan odottamaan kisoja
televisiosta. Kukkokaan
ei
vielä ole aamua kiekaissut. Katson kelloa ja katson uudelleen. Vähän yli
neljän. En mene uudelleen
nukkumaan.
Parempi valvoa, sillä herätykello voi vaikka rikkoontua.
Viimein
on yhteys kaukaiseen kisakaupunkiin. Lähtö on tapahtunut ja suuri määrä miehiä
startannut
viidenkymmenen
kilometrin kilpailuun. Heitän ristikon pois kädestäni. Rauhattomana seuraan
miesten
etenemistä.
Iivo on pääjoukossa. Alan normaalin marssimiseni. En voi pysyä paikallani. On
edetty yli
puolimatkan.
Puhelin
soi. Sisareni Salosta soittaa. Pystytkö sinä katsomaan? Minä laitoin telkkarin
äänettömäksi ja
välillä
käyn vilkaisemassa. Minä taas istun saunan lauteilla sormet korvillani.
Toivotaan Iivolle mitallia.
Menen
kurkistamaan telkkaria ja Iivo on venäläisen perässä. Jatkan marssimista. Kädet
ristisssä rukoilen
Iivolle
voimia loppumatkaan. Kuulen huutoa, että Iivo johtaa. Nyt telkkarin ääreen.
Kyyneleet virtaavat
poskiani
pitkin. Ei edes nenäliinaa ole kädessäni, vaan onhan se puseron hiha
käytettävissäni.
Maalisuoralla
Iivo ylittää maaliviivan voittajana. Saa maamme lipun harteilleen. Suomi on
saanut uuden
urheilusankarin.
Palkintopallilla
Mitali kaulassa
Maamme laulu soi
Arvokkuutta juhlaan toi
Ei ollut soittajilla hoppu
Laulusta kun ei tahtonut tulla loppu
Laulusta kun ei tahtonut tulla loppu
Reetta Väänänen
Kevät 2018
Kevät 2018