Syksyllä koulunsa aloittava Kalevi ei oikein ymmärrä
äitiä. Mitä varten perjantaina pitää laittaa pyhävaatteet, istua kiltisti ja
olla hiljaa. Pojan tekee mieli ulos, mutta äiti ei laske. Mummi kävi kysymässä aamulla
Kalevia kirkkoon. Äiti jutteli jotain mummin kanssa ja sanoi sille, että
jaksaakohan koko kirkon.
Poikaa
harmittaa. Olisihan se sentään jotain ajankulua ollut. Kirkossa on kivan näköisiä
kuvia ja niitä on mukava katsella. Kaikkein jännintä on se, kun mustiin puetut
miehet tulevat pussiseipäiden kanssa keräämään kirkkomaksua. Pihan isopoika
Pekka valisti Kalevia: – Jos joku ei laita rahaa niin mustapukuinen lyö kepillä
päähän.
Ajankuluksi
Kalevi ryhtyy leikkimään puuautolla vetäen sitä perässään. Auto saa lisää
vauhtia kuljettajan kiirehtiessä. Ylinopeuden hurmassa voorti kolahtelee
huonekalujen jalkoihin. Ensin äiti on katsonut leikkiä hyväksyvästi, mutta kun
kolina yltyy pitkääperjantaita rienaavaksi, niin hän käskee lopettamaan.
Kalevi päättää
istua karmastuolilla huokailemassa. Mielenosoitusta kesti ihan viisi minuuttia.
Piirongin päältä katselee koristeena isän Trubelta pääsiäislahjaksi saamat
suklaamunat. Eivät ne näytä oikeilta! Niistä puuttuvat värikkäät kiiltävät
paperit. Suklaa kyllä maistuisi, mutta äiti ei anna vielä lupaa.
Ruokailu
on yhtä tuskaa. Lammasta. Se maistuu pahalta ja tarttuu hampaiden väliin. Pakko
sitä on väkisin syödä kun ei muutakaan saa. Kalevi täyttää vatsansa pelkillä perunoilla.
Onneksi jälkiruokana on mämmiä kerman ja sokerin kera.
Illalla
mummo menee lypsylle ja Kalevi pääsee viimein ulos. Hän käy kysymässä Villeä
kaverikseen. Yhdessä pojat purkavat patoutunutta energiaansa hyppimällä sulamista
harjoittelevaan lumikasaan. Räntäsade ei haittaa poikia yhtään, pääasia, että
he pääsivät ulos.
Pojat ovat
nähneet miten Matti Pietikäinen hyppää Puijolla. He siirtyvät kadun aurauspenkalle
hyppimään mäkimiesten tavoin. Ville haluaa olla Matti Pietikäinen ja Kalevi saa
tyytyä olemaan Heikki Hasu. He leikkivät Puijon kisoja ja vuoronperään kuuluttavat
kuten mäkikisoissa on tapana: – Seuraavana Heikki Hasu Myllykosken Kilpaveljet.
Sitten kuuluttaja matkii sotilaan merkkitorvea jolla annetaan lupa liukua alas.
Leikkimistä
on seurannut naapuritalon kiukkuinen mies. Aikansa ikkunasta katseltuaan hän
tulee ulos ja alkaa karjumalla komentamaan poikia:
– Eikö
teillä rakkarit ole mittään kunnioitusta pyhhee kohtaan! Tiällä työ vuan riekutte
rienoomassa, huutaa kiukkuinen naapuri naama punaisena.
Pojat
säikähtävät miehen karjumista. Mummi tulee navetasta ja kuulee metelin. Hän
huomaa poikien pelästymisen:
– Poojat
tulukee poikkeen, niin ei nuapurin sielu liikoo järky. Pihassa passoo leikkiä
kun kellokii alakaa näättee kuutta. Kävisit sinäkiin Vainikainen ies joskus
kirkossa niin ei ommootuntoos tuolleen kolokuttas. Pyh, on siinä meillä oikee keskenkasvusten
pelottelija.
Keijo Karhunen