Meillä kaikilla lienee omanlaisemme suhtautuminen pimeyteen.
Hämärän laskeutuminen on ensimmäinen merkki pimeän tulosta. Vähitellen sen väri
muuttuu ja talvisaikaan sen sininen hetki lumoaa katsojan ja kirvoittaa jopa
runoilemaan. Tapio Rautavaaran Sininen Uni-laulu on varmaan kuulunut
monen lapsen unisäveliin, lauletaanhan siinä Nukkumatin sinisestä autosta, unen
sinisestä maasta ja unien sinilinnusta.
Vähitellen pimeys tihenee mustaksi vaatteeksi, mikä lienee
osaksi harha. Pelottavalta se saattaa tuntua varsinkin lapsista. Kun palaan
kuusikymmentä, seitsemänkymmentä vuotta taaksepäin, pimeys oli todella mustan
pimeää. Silloin ei ollut tietoakaan valosaasteesta. Kun oli pimeän aika, oli
pilkkopimeää. Katulamput olivat harvassa eikä talojen ikkunoista pilkottanut
valoa. Tullessani ensi kertaa Kuopioon junalla kolmevuotiaana mieleenpainuvin
muisto oli Rautatieaseman synkänmusta tavarakäytävä, jota pitkin astelimme
aseman pihalle. Siellä näki jotain taivaan tähtien valaistessa ympäristöä.
Pimeän pelko seurasi minua koko varhaislapsuuden. Vasta
kouluiässä se häipyi huomaamatta. Talven pakkasiltoina seisoimme tyttöjen
kanssa pitkään Tulliportinkadun ja Maaherrankadun kulmassa tiiraillen
tähtitaivaalle tuunnistaaksemme eri tähtikuviot. Kaduilla oli pimeää, mutta
taivaalla runsaasti kutsuvaa valoa. Nykyään tähtiä näkee harvakseltaan.
Miljoonat valot maan pinnalla ovat estäneet niiden ja muiden luonnon
kauneuksien näkemisen. Surullista. Pitäisi mennä Lappiin voidakseen nauttia
taivaan kauneudesta pimeän kauden aikana. Joitakin vuosia sitten olin Levin
korkeudella häissä, joissa morsiuspari siunattiin avioliittoon ulkosalla
keskiyöllä. Pakkanen paukkui melkein kolmessakymmenessä asteessa, mutta
taivaalta lankeava luonnonvalo valaisi toimitusta upeasti. Se oli unohtumaton
elämys.
Ikääntyessäni olen huomannut olevani eräänlainen pimeyden
vanki. En osaa nukahtaa enkä nukkua kesäöiden valoisuudessa. Haluan kääriytyä
pimeän helmaan kunnon levon saadakseni. Talvella se on helppoa, mutta kesällä
valoa virtaa aina jostain rakosesta. Antaa toisten nauttia Suomen kesän
valkoisista öistä. Turisteille ne lienevät yhtä suuri elämys kuin revontulet.
Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin Nukkumatti
nousee ja ovehen hiljaa lyö.
Tervetuloa pimeys ja hyvä uni!
Marjut Kekäle