Opettaja sanoi, että tuntien loputtua kaikkien piti jäädä
koululle, sillä muutaman viikon kuluttua oli kuusijuhla. Koko luokka riemuitsi
ja iloitsi, joulu oli tulossa. Koulun opettajat olivat suunnitelleet, että
alaluokkalaisilta tulisi joulunäytelmä. Vakio-ohjelmana oli vielä
kuorolauluesitys, Maijan yksinlaulua ja Sannalta runo.
Joulunäytelmänä oli Tonttujen
kynttilä. Näytelmään tarvittiin tonttu-vaari, tonttu-muori, talitiainen,
punatulkku ja muitakin lintuja, orava, jänis ja kettu. Opettaja sanoi, että
vielä pitäisi olla susi ja karhukin. Pienet oppilaat alkoivat kilpaa huutaa,
että hän haluaa olla jänöjussi ja hän orava ja yksi halusi olla
kettu-repolainen. ”Minä valitsen, kuka
mihinkin rooliin tulee,” opettaja sanoi. Niin sitten kävi, että Alpo sai
olla tonttu-vaarina ja Sanna sai tonttu-muorin osan. ”Sirkka, Kerttu, Mirja ja Kaino voivat olla talitiaisia, Helli ja Ulla
punatulkkuja. No pojista voi tulla punatulkuiksi Veikko ja Unto vielä.” No, kukas sitten sai suden
roolin? Sen osan opettaja päätti antaa Juhanille. Juhanin leuka alkoi väpättää,
hän haluaisi olla orava. No, Olavi oli sitten susi ja Juhani sai haluamansa
oravan osan. Kaikki tiesivät, että Kauko saisi olla karhuna, sillä hän oli
isoin luokassa, eikä hän pistänyt sitä pahakseen, päinvastoin. Puuttui vielä jänis
ja kettu. Loput luokan tytöt saivat olla jänösinä ja pojat, joilla ei ollut
vielä mitään roolia, kettuina.
Oli se hauskaa ja jännittävää. Koulun kuusijuhla oli
alkanut. Tuore kuusi tuoksui ihmeen hyvälle. Kynttilät paloivat ja joululauluja
laulettiin. Jännitys ja kuhina täyttivät ilmapiirin. Ohjelman kuuluttajana
toimi yläluokan Hanna. Esitysten jälkeen hän kompuroi kateederille ja ilmoitti
seuraavan ohjelman. Nyt oli runon vuoro. ”Sanna
lausuu runon: Joulukirkkoon.” Hän
aloitti:
”Kello löi jo viisi
lapset herätkää... ...Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa... …Vasta silmäin eessä
ruuna aukeaa...”, yleisö hymyili ymmärtäväisesti, opettaja kuiskasi: ”Vasta ruunan reessä, silmät aukeaa.” Sanna
luki loppurunon pää allapäin ja pukua hypistellen, niiasi ja lähti paikalleen.
Pieni Maija lauloi lapsen äänellään: ”Joulupuu
on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia...”.
”Alaluokkalaiset esittävät
näytelmän Tonttujen kynttilä,” Hanna kuulutti. Oppilaat juoksivat
pukeutumaan ja kuusijuhlayleisö, äidit ja isät sekä muut kyläläiset lauloivat: ”No onkos tullut kesä, nyt talven
keskelle....”
Näytelmä alkoi. Tonttuvaari
ja tonttu-muori istuivat talvisena
iltana pienessä tonttulassaan tonttupuvut yllään. Tonttu-muori löysi pienestä lipastosta viimevuotisia kynttilöitä
ja iloitsi löydöstään, sytytti kynttilän pirtin pöydälle ja sanoi: ”Nyt täällä tuvassa on valoisaa ja lämmintä.”
”Niinpä niin, metsässä on kylmää ja pimeää ja siellä on monta pientä ystävää,” sanoi
tonttu-vaari. ”Nyt minä tiedän! Me viemme
kynttilän metsään kaikille ystävillemme,” tonttu-muori keksi. Ja niinhän he
lähtivät viemään suurinta kynttilää, minkä löysivät. He talsivat leikisti
pitkin kateederiä valkoisilla lakanoilla, vieden kynttilää vaalealla
pyyheliinalla peitetyn laatikon päälle. Kynttilä sytytettiin ja sen valo loisti
kauniisti. Salista johtavalla ovella oli kuhinaa. Opettaja hääräsi posket
punaisena eläinlaumansa keskellä. Ovea yritettiin pitää kiinni. Ensimmäisenä
sieltä pyrähtivät talitiaiset. Heillä oli käsissään tikut, joiden päissä oli
pahvista tehdyt talitiaisen kuvat. Lapset polvistuivat lähelle kynttilää.
Sitten ovesta työntäytyi punatulkkuparvi kuvat tikkujen nokissa heiluen.
Seuraavia eläimiä ei kuulunut ja ovi oli kiinni. Vihdoin opettaja aivan
punaisena työnsi sutta esille. Susi oli puettu ihan suden oikeaan asuun. Se
lupasi syödä kaikki, mutta kun tuli kynttilän valoon, siitä tulikin kiltti.
Seuraavana tuli karhu mahtavassa karhun puvussaan. Sekin lupasi syödä kaikki,
mutta kynttilän valo teki hänetkin kiltiksi.
Mitä nyt? Missä olivat orava ja pupujussit entä ketut? Yksi pupu oli
itkenyt, sillä sen naamari oli aivan märkä. Susi ja karhu olivat ruvenneet
kiusaamaan eteisessä toisia eläimiä. Ketut tulivat viimeisinä, sillä ne olivat
alkaneet leikkiä tuuheilla ketun hännillään ja yhden häntä oli irronnut.
Opettaja, oli saanut sen vaivalloisesti hakaneulalla kiinni.
Kynttilä valaisi taululle piirretyn metsän tienoon. Eläimet
sen ympärillä katseliat iloiten kynttilän väreilevää loistetta. Kaikilla oli
hyvä olla.
Yleisö lauloi: ”Maa on
niin kaunis, kirkas Luojan taivas…”.
Liisa Voutilainen